Haloo?

Onko täällä ketään...?? Vaikuttaa aika kuolleelta mestalta...

Täytynee tehdä asialle jotakin.

Istun tässä keittiön pöydän ääressä ja mietin ikuisuudelta tuntuvan ajan ikkunasta ulos tuijotellen, mitäköhän mielenkiintoista on tapahtunut lähiaikoina tai olenko ajatellut jotakin. Aika hiljaista oli. Neljä asiaa tuli lopulta mieleen:

1) Aso voittoon (BB-2009).

2) mikäs se toinen sitten olikaan...??? Ai niin. Imurikauppias. Sen käynnistä on jo kohta parisen viikkoa, mutta hetki palautui mieleeni vanhoja valokuvia selaillessa. Se olikin kyllä hienoa.

Näiden pölykasojen takia myyjä sanoi uskovansa, että todella tarvitsisin hänen myymänsä 2000 euron imurin. Mä luulen, että ylipäänsä tarvitsen imurin, mutta ennemminkin hintaluokasta ~100-250 e....

3) Vuokarpalstaviljelyharrastuksessa on samat ominiaisuudet kuin missä tahansa harrastuksessa: rahaa ja aikaa palaa, hauskaa on mutta lopputulos jää kauas suunnitellusta. Ensi vuodeksi sain onneksi paremman paikan keskuspuistosta... ja välissä on vielä pitkä talvi aikaa lueskella loputtomia netin keskustelupalstoja aiheeseen liittyen.

Toinen kesäkurpitsoista on Alepasta, toinen omalta viljelypalstalta.

4) Kaiken turhanpäiväisen lisäksi olen pyöritellyt mielessäni yhtä jopa puoliolennaista asiaa: miten ilmastokeskusteluissa oletettavasti sovittava trooppisten metsien suojelun rahoitus kannattaa järjestää ts. miten varainsiirron saa toteutumaan jotenkin järkevämmin kuin kehitysavun noin yleensä? Jos ajatellaan huvikseen vaikka tilannetta, jossa länsimaat maksaisivat esimerkiksi Kongolle vuosittain ~5 mijardia euroa, niin mihin ne rahat menee ja auttaako se metsien suojelua yhtään? Minkälaisia rakenteita tai vaatimuksia pitäisi asettaa ja onko sellainen ylipäänsä asiallista? Tämmöisiä juttuja olen siis välillä miettinyt, mutta en ole vaivautunut ottamaan mistään mitään selvää tai löytämään ihmistä, joka osaisi minulle asian selvittää. Tuskin vaivaudunkaan. Mielipiteitä on helpompi muodostaa kun ei tiedä asian kaikkia monimutkaisia ulottuvuuksia.

Juhannus

Olin aatonaattona vielä niin flunssainen, että meinasin skipata koko juhannuksen. Lopulta kuitenkin päädyin Turkuun Villen "mökille", joka olikin varsin erikoinen paikka. Majailtiin kaikki sivurakennuksessa, sellaisessa normaalissa rämämökissä. Pihapiirin päärakennuksessa eli vanhassa, valtavassa, lahonneessa ja ääriään myöten törkyllä täytetyssä huvilassa ei käytykään kuin fiilistelemässä ja yön pimeimpänä tuntina hivenen leikkimässä piilosta... Halusin silloin ehdottomasti piiloutua samaan huoneeseen kuin Anna ja Katja. Liian karmiva talo liikuskella yksin öiseen aikaan. Muutenkin tietty piti olla varovainen, ettei vahingossa astu vaikka lattiasta läpi...

Juhannus oli kokonaisuudessaan aika hiljainen ja rauhallinen. Lindsu oli kyllä oma itsensä eli muuttui jo alkuillasta humalaiseksi alter egokseen eli Marjataksi meidän muiden seuratessa menoa enimmäkseen hiljaksiin... Saunottiin, grillattiin, ylensyötiin. Perinteitä kunnioittaen siis. Istuttiin kyllä sisällä, kun ulkona oli sukkahousuista ja piposta huolimatta niin kylmä ja kostea. Hyttysiäkin oli. Annasta löytyi punkkikin, mutta itsestäni en ole löytänyt - ainakaan vielä. Tekisi kyllä mieli työntää hiukset ja päänahka kiehuvaan veteen tai johonkin myrkkyyn ihan noin varmuuden vuoksikin. Punkit ovat niin kuvottavia. Kuuluvat inhokkieläimiini. Muita ovat ainakin käärmeet, lepakot, tuhatjalkaiset, hanhet ja pääskyt.

Paikallisten juhannusperinteitä.

Juhannuspäivänä paistoi aurinko.

Vielä Venloista

Kesäloma alkaa painaa päälle, ja tekemättömien töiden kasa senkun kasvaa... Hoijoi. Tässä suossa kuka tahansa ongelmanratkaisija ja ajan tehokäyttäjä voisi ottaa oppia minusta, sillä en esimerkiksi eilenkään malttanut olla silmäilemättä ja analysoimatta vielä kertaalleen viikonlopun tuloksia. Piirsin oikein kuvankin, jossa y-akselilla on esitetty, kuinka monta prosenttia rastivälin juoksijoista selviytyi minua nopeammin... Jostakin kumman syystä olen sijoittunut lähinnä tuonne puolivälin huonommalle puolelle... Muutamat juoksuosuudet kuten viitoitettu loppukiri (20) sen sijaan esiintyvät vähän edukseen. Sellaisia olisi saanut olla enemmänkin.

Suurimmat pelkoni ja kauhukuvani kävivät siis toteen, eli adrenaliinihöyryissä pummasin heti ensimmäisellä rastilla... Itkupotkuraivari ei ollut kaukana. Tulosten mukaan saavuin rastille kuitenkin jo sijoituksella 219, kun rastiväliä on juossut yhteensä 224 osallistujaa. On siis olemassa joitakin minuakin heikommin suoriutuneita... Melkoisia tunareita!

Venlat

Pitkän ja rauhattoman lauantaipäivän eli oman lähdön odottelun jälkeen pääsin kuin pääsinkin Venlojen viestissä lopulta maaliin asti, vaikka suunnistustaitoni huomioiden pelkäsin katoavani Mikkeliläisiin metsiin ikiajoiksi.

Koko alkuviikon jännitys muuttui maalissa endorfiinin sekaiseksi, nautinolliskeksi huumaksi. Mieletön kokemus siis.

Muutaman Saaran ottama kuva:

Ennen.

Jälkeen.

Jukolan viestin startti.

Kesälmatka Etelä-Savoon

Marjan kotitalo Heinolassa.

Pitkästä aikaa

Puuh, hengissä ollaan. Onpa vaan ollut taas kovin kiireistä, siis vapaa-ajalla. Puutarhanhoito tai siis vuokraviljelypalstan kanssa hiloilu vie uskomattoman paljon aikaa sen lisäksi, että aika muutenkin valuu sormien läpi. Pitäisi melkein kirjoittaa jotakin päiväkirjaa, mitä sitä oikein kaikki illat puuhailee, kun muistikaan ei oikein pelaa. Kotona ei kuitenkaan ole tullut lojuttua. Jossakin sitä kai on oltu. Ihme juttu.

Kiusaan muuten nykyään kaikkia lähimmäisiä kertomalla viljelymurheistani ja emämokauksistani. Pitäisi ehkä kirjoittaa siitä tänne, eikä tylsistyttää sillä kaikkia vastaankävelijöitä. Terhi haluaisi kovasti tulla palstalle katsomaan, kantamaan vettä ja kitkemään. Minä en halua, koska minua hävettää oma taitamattomuuteni, vaikken olekaan kellekään yrittänyt muuta vakuuttaakaan kuin sen, että tässä vasta harjoitellaan ja perustiedot ovat nollissa. Terhi ei käsitä minua. Terhillä onkin kyllä ainutlaatuisen ihmeellinen halu auttaa ja osallistua. Minä sen sijaan perinteisenä suomalaisena en kaipaa apua vaan hoidan sotkuni ihan itse. Näin.

Kävin tänään toistamiseen suunnistamassa. Pari viikkoa sitten edellisellä kerralla, joka muuten oli käytännössä elämäni ensimmäinen suunnistus, kävin ilman kompassia Paloheinässä juoksemassa teitä pitkin. Helppoa oli ja hyvin meni. Itsetuntoakin vähän tuli. Tänään se itsetunto sitten katosikin, kun pummailin kolmesti Hanikassa. Löysin tosin kaikki rastit ja pääsin lopulta maaliinkin, mutta eihän se hyvin mennyt. Ensi viikolla sitten Venloihin ankkuriksi... Heh-heh. Jumankauta, mihin soppaan sitä on taas tullutkaan upottauduttua. No, joukkueelle olen tunnustanut surkeat suunnistustaitoni, mutta antanut ymmärtää, että juoksukuntoa löytyy. Sekin on kyllä oikeasti ihan paskaa, koska juokseminen tökkii nyt tosi pahasti, vaikka peruskuntoa kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Kuitenkin esimerkiksi tänään jouduin välillä kävelemään, kun ei vaan jaksanut enää. Ehkä suunnistaessa tulee välillä revittyä liikaa, ja voimat vaan loppuu. Pitäisi kai edetä tasaisemmin. Periaatteessahan voisi ajatella, että siinähän sitä saa levättyä ja sykkeet laskee, kun kartan kanssa täysin eksyksissä pyörii itsensä ympäri sijaintia ihmetellen ja vittua hokien. No, onhan ne raskaita hetkiä kyllä, ainakin henkisesti. Tiedä sitten.

Päätin, että jos Venloista selviän, niin ensi vuonna menen Finlandia-hiihtoon ja Sulkavan soutuun. Sitä seuraavana kesänä Vätternrundan (300 km pyörällä Ruotsin idyllistä maaseutua) ja sitten jonakin vuonna kaiken kruunuksi vielä puolitraithlon. Eiköhän sitten, kun noihin on osallistunut ja päässyt maaliin, on jo ihan ok olo sen suhteen, etten koskaan juokse sitä saakelin maratonia. Sen hyväksyminen on ottanut niin koville.

Laitoksen kevätretkellä käytiin ABC:llä ja nähtiin fisuja.

Kävin Somerolla katsomassa, kun Haju täytti vuosia.

Kasvimaan keväinen kunto järkytti minua.

Kävin Tampereella viettämässä leppoisaa kotimaanmatkailuviikonloppua ajelemassa museoautolla. Viikonlopun teemana oli muuten "Juopon elämää"... Tiedä sitten, saavutettiinko sitä todella, mutta mukavaa oli. Suosittelen kaikille. Siis Tamperetta!

Suoseura järjesti nykytanssimatkan Vihdin Soidinsuolle. Lähdin mielenkiinnolla mukaan:

Tässä sitä nyt on: taidetta. Siellä ne konttasivat ja mölisivät. Jumankauta miten paksua se olikaan. Virkistävää ja hauskaa kyllä myös, mutta aika paksua silti. Ihmetelen vaan, miksi kaikki taide tehdään suolla, eikä kivennäismaalla ole mitään. Harrin mielestä se johtuu siitä, että soissa on erotiikkaa, jota kivennäismaissa ei ole... Ei voi pitää paikkaansa!! Täytyy tehdä asennemuutos. Pyysinkin jo Terhia ja Annaa nakutanssijoiksi SMEARille. Suostuivat molemmat. Esitys voidaan järjestää vaikka väitökseni ja karonkan välissä. Timo saa soittaa nokkahuilua, jollei livenä niin edes videoinstallaationa. Itse voisin vaikka kultaisessa supermiespuvussa kiipeillä puissa ja ölistä käsittämättömiä. Saisi kivennäismaakin arvoistaan taidetta.

Metsäläis-tsiguleiden kanssa vietettiin eräs sateinen lauantai. Aloitettiin Bellyssä ja suunniteltiin galleriakierroskävelyä:

Happo ja Marketta Lentävässä hollantilaisessa.

Turvenuijat Harjutorin saunalla.

Lennu ja Edda.

Tahvo ja Antti.

Roskien siivousta

Päätimme ottaa osaa Rakennusviraston järjestämiin, vapaaehtoisiin roskiensiivoustalkoisiin. Kiinnostuneiden hyminöiden ja ilmeisesti vain kohteliaisuudesta esitetyn mielenkiinnon jälkeen paikalle raahautui lopulta vain neljä ihmistä. Neljä! Te muut, hyi teitä! Hävetkää! Raamatussakin tosin sanotaan, että kuka itsensä ylentää, se alennetaan, mutta nyt onneksi on sanomattakin selvää, ketkä niillä parilla tunnilla hankitulla hyvällä omatunnolla elää monta kuukautta... Ai-jai-jai. Harvoin tunteekin itseään näin hyväksi ihmiseksi.

Roskien kerääminen oli ihan oikeasti ja rehellisesti harvinaisen mukavaa ajanvietettä ja ulkoilua. Sitä voisi tehdä useamminkin. Roskia vaan oli ainakin Lintsin kallioilla yllättävän vähän. Löytyi kyllä lasinsiruja, pullonkorkkeja, tupakantumppeja, tamponeja, papereita, röökiaskeja, pizzalaatikoita, huumeruiskuja, muovipusseja, six-pägärin kuoria, kertakäyttögrilli ja sen eri osia, ilotulitejäämiä, kondomipakkauksia, serpentiiniä ja sen semmoista, mutta odotin paljon suurempaa jätemäärää. Joku oli siis varmaankin ehtinyt ensin, tai sitten ihmiset ovat nykyään entistä valveutuneempia, ja laittavat omat roskansa itse roskikseen. Yhdestäkin kevyen liikenteen varrella olevasta roskiksesta nimittäin pilkotti kuollut pupu, tai siltä se ainakin vaikutti. Ei tosin kaivettu esille tarkkaa lajinmääritystä varten.

Vapun jälkeenhän oli muuten taas jokavuotista keskustelua Kaivarin muuttumisesta Ämmässuoksi. Joku keskustelun osanottaja puolusteli roskaamista sillä, että roskiksia on liian vähän. Uskomatonta! Ei mulle ainakaan tulisi mieleenkään heitellä omia jätteitä ympäriinsä, jollei roskista olekaan ihan käden ulottuvilla.

Jotkut ihmiset ovat kyllä niin typeriä ja välinpitämättömiä että ihan oksettaa.

Klara vappen

Viime viikon alun vuorotellen söin ja kuuntelin hiukkasnukleaatioesitelmiä tekemättä mitään ruumiillista - tai no yhtään mitään muutakaan. Sitten tulikin vappu, minkä seurauksena elin neljä päivää lähinnä brie-juustolla, pähkinöillä ja kossuvissyllä, joten johan sitä melkoisen pöhöttönyt ruumis ja tyhjyydessä leijaillut mieli kaipasikin kovasti takaisin arkeen ja ojennukseen. Tänään sitten koitin saada viime viikon menetyksiä takaisin ja söin silakoita, ajoin polkupyörällä 22 km, hikoilin fitballissa, uin 2.5 km ja kävin vielä ohimennen salilla tekemässä vähän habaa ja ojentajia. Johan nyt alkaa elämä voittaa ja energiatasot palautua. Vielä pitäisi punnertaa, kun Maijan kanssa sovittiin uusi alku punnerrustalkoisiin. Saakeli.

Lisäksi yritin illan hämärtyessä tasapainottaa kärisnyttä kehoani terveellisellä smoothiella, johon tuli vettä, porkkanaa, fenkolia, sellerinvartta, luumuja, avokado, omenasosetta, appelsiinia, maitorahkaa, kurpitsan-, sesamin-, auringonkukan- ja pellavansiemeniä, kesäkurpitsaa ja mustikoita. Aika hyvää, joskin fenkoli ja selleri dominoivat makuelämystä aavistuksen liikaa paljon. Ensi kerralla niitä vähän vähemmän, joo.

Herkullinen terveys-smoothie.

Vappu siis meni hyvin perinteisesti: ensin tavallista meininkiä ja sitten vappupiknikkä Eirassa. Naama olikin aika punainen ja hellä, kun 7 tuntia kestänyt piknik eli altistus auringolle ja hyytävlle tuulelle päättyi. Näin jälkikäteen tuntuu, että ehkä koko vapun kohokohta koettiin yhden aikaan torstain ja perjantain välisenä yönä, kun ovikello soi ja sisään asteli 24-vuotias kuvataideakatemian opiskelija Tuukka. Tuukka oli uskomattoman sekaisin ja etsi bileitä. Meillä hän istuskeli, kunnes sai tietää, että Jari on ammattipokerilainen, mitä Tuukan vasemmistolainen sydän ja suvaitseva mieli enää kestänyt. Lähti sitten menemään kuin mikäkin draama-Queen. No, kaikki hauska loppuu aikanaan.

Sampokin kävi ja teki ehkä viipymisennätyksensä: n. 20 min

Kuvataideakatemian Tuukka tuijottaa jallusimaa

Vuoden vappuapina.

Kävi aika kylmä tuuli.

Kertakäyttögrillissä on potkua.

Mansikoita ja mansikkaskumppaa.

... ja näin uskovaiset hävisivät maapallolta

Kirkko ja kaupunki -lehden keskustelupalsta ei jättänyt tälläkään viikolla kylmäksi. Nyt teol yo W. Huuskonen kommentoi, että neitsyt Maria oli neitsyt tosiaan koko ikänsä eikä vain Jeesuksen syntyessä.

"Luukkaan todistuksen mukaan enkeli ilmoitti futuurisessa muodossa Marialle tämän raskaaksi tulemisesta. Jos Maria oli solmimassa avioliiton aivan tavanomaisen järjestyksen mukaisesti, ei tulevaisuudessa tapahtuvassa raskaaksi tulemisessa olisi ollut mitään ihmeteltävää. Maria ihmetteli enkelin ilmoitusta, koska hän paitsi ei ollut yhtynyt mieheen, hän ei tekstissä käytetyn aikamuodon mukaan ollut aikeissa niin tehdäkään."

Joopa jaa. Kaikenlaista ihmiset viitsiikin miettiä. Onko se nyt sitten niin tärkeää, että Maria oli neitsyt koko elämänsä ajan? Onko? Häh? Miksi? En tajua.

Toisaalta - tulkitaan ja analysoidaanhan myös muuta taidetta ja historiaa, että kaipa tämä menee siihen samaan kategoriaan.... Kaiken lisäksi olen kyllä itsekin miettinyt joskus turhanpäiväisiä asioita, joten pata kattilaa soimaa.

Huuskosen kirjoitus loppuu melkoiseen huipennukseen:

"Augsburgin tunnustuksen puolustus puhuu neitsyydestä jopa avioliittoa suurempana lahjana – silloin, kun se on Jumalan antama (kohta XXIII). Ehkä Marian valmiudessa palvella Jumalaa koko sydämestään olisi opittavaa myös avioliittonsa solmineilla luterilaisilla?"

Voihan reps! Pitääkö tämä ymmärtää niin, että tästä lähtien kovimmat mimmit eivät enää pihtaa vain avioliittoon asti vaan aina hamaan hautaan saakka?? Voi-voi naisparkoja.... ja aviomiespoloisia!

Energiapyörre, joka ruokkii kasveja

Lainasin kirjastosta kirjan:


Olen innoissani lukenut ko teosta, jonka aluosassa esitellään perusperiaatteita kasvin toiminnasta ja vuorovaikutuksesta ympäristönsä kanssa. En lukenut sitä kovin tarkkaan, koska oletin tietäväni näistä asioita jotakin. Pari juttua kuitenkin pisti silmään kuten esimerkiksi tämä juttu humuksesta:


Vai että maaemoksi!! Onpas hellyyttävää! Taidanpa seuraavassa maaryhmän palaverissa lanseerata sen yleiseen käyttöön.

Kirjassa myös sivutaan metsätietelijän ikuisuuskysymystä eli männyn paalujuurta:

Olen kyllä itse empiirisesti tullut siihen tulokseen, että koko paalujuuri on vain legendaa. Pari kertaa olen nähnyt jotakin siihen viittaavaa, mutta sen pituus on ollut joitakin kymmeniä senttejä, ehkä 30 cm.... mutta että tosiaan ihan kuuteen metriin asti!!?? Enpä usko että ainakaan meidän metsämännyllä.

Tuossa muuten 'aina'-sanan voi ymmärtää helposti melko väärin....

Alkulöpinöiden jälkeen seuraa käytännön viljelyohjeita mm. biologisia tuholaistorjuntavinkkejä. Aika hellyyttävästi on kirjoitettu mm. hämähäkeistä:


Ennen varsinaisia hyöty- ja koristekasvilajiesittelyjä käväistään melkoisen hc-alueella. Ensin käsitellään kylvämistä ja istuttamista kuunvaiheiden mukaan antroposofi Maria Thunin johdolla:


Eläinradan merkkien ja kasviryhmien suhteita on kuvattu myös havainnollisella kaaviolla:


Kaikkein hauskin juttu on kyllä tämä ympyräviljely:

Entisöintiä

Niin se vaan on taas huhtikuu jo yli puolenvälin. Mihin kaikki aika oikein häviää? Tänään olikin jo kevään viimeinen entisöintitunti. En kommentoi aikaansaannoksiani nyt mitenkään, mutta sen verran voin mainita, että tuoli ei ole vielä valmis ja että petsauksessa tuli osin minusta johtumattomia ongelmia, joiden seurauksena tuolin tila on tällä hetkellä melko kirjava. A&O olivat käymässä kylässä, kun tulin illalla tuolin kanssa himaan. Kannoin tuolin heidän huomaamattaan vessaan suihkuverhon taakse piiloon, kun en jaksanut alkaa esittelemään sitä. No, siinä sitten tuli puhe kuulumisista ja tulemisistani, ja A&O kyselivät entisöinnistä ja sen etenemisestä. Vastailin kierrellen ja epäselvästi. Epäonnnekseni lähtiessään he molemmat kävivät vessassa, ja epäilemättä näkivät tuolin, koska suihkuverhopiilotus ei ollut täydellinen. Kumpikaan ei tosin maininnut mitään ulostullessaan. Varmaan kuitenkin ihmettelivät. Toivottavasti ei törmätä kuin tämä omituinen tapaus on unohtunut kaikilta...

Eilen olin kurssin kanssa kevätretkellä Inkoossa. Se oli kyllä outo retki. Ensin mentiin jonnekin ammattientisöijälle, joka esitteli tilojaan, työkalujaan ja töitään. Ihan mielenkiintoista. Tämän jälkeen ajettiin jonnekin jumalan selän taakse kurssin vetäjän hyvän ystävän antiikkiliikkeeseen ostoksille. En tietenkään ostanut mitään, mutta matkalla oli kiva katsella maalaismaisemaa. Ajettiin sellaisen paikan halki kuin Fagervik. Todella ihastuttava, vanha ruukkimiljöö. Sinne on tehtävä retki myöhemmin viltin ja eväiden kanssa, kunhan puussa on lehti.

Tulevaisuuden antiikkia?

Muskottipähkinä ja lakritsijuuri

Metro-lehdessä uutisoitiin viime viikolla teinipoikien joutumisesta sairaalaan muskottipähkinän väärinkäytön takia. Tuolla tavalla kun uutisoidaan, niin saadaan kyllä paljon potentiaalisia käyttäjiä lisää. Itsekään en meinaan ollut koskaan kuullut muskottipähkinän huumaavasta käyttömahdollisuudesta, joten pakkohan sitä oli vähän googlailla. Googlesta tuli ensimmäisenä hakutuloksena tulla joku Taikasieniforum... Suomi24-keskustelupalstan mukaan on kahdenlaisia kokemuksia: hyviä ja huonoja.

Ei niin että minua kiinnostaisi itseäni kokeilla. Ei-eijei. Olen kyllästynyt kaikkiin myrkkyihin aina lisäaineista alkaen, ja muutenkin olen tietty aivan liian vanha kiinnostuakseni enää pään sekoittamisesta. Kunhan siis vaan katselin. Toivottavasti riskiryhmäläiset lukevat noita myös ennen kauppojen muskottipähkinähyllyjen tyhjentämistä. Hurjia juttuja.

Kerran aamuyön tunteina - pitkästi aikuisiällä - vedin tosin mustapippuria nenään, mutta se oli vain sellaista laskuhumalaisten väsynyttä ja epätoivoista viihdytysyllytystä. Ei siis ollut kyse minkäänlaisista huumaantumistoiveista - ei kai mustapippurilla sellaisia olekaan. Vähän se kutitti ja aivastutti. Ei siinä mitään.

Tänään ostin Ruohonjuuresta lakritsijuurta, ja kun äsken etsiskelin sille käyttöohjeita, sain ilokseni ja yllätyksekseni lukea, että polttamalla sitä saa hyvät kiksit. Ei tosin ollut kyllä ainakaan noille foorumilaisille kovin tuttu, täytynee jatkaa googlailua joskus vähän kansainvälisemmin... Ehkä kokeilen nyt aluksi vaan tylsästi teenä.

Kevät tuli

Pääsiäinen tuli ja meni. En tehnyt oikein mitään enkä nähnyt juuri ketään, mutta aika kuitenkin kului oikein hyvin yksin kotona. Jossakin kaukana historiassa ovat ne ajat, jolloin aikaa piti oikein kuluttaa ja tuhlata. Nykyään päivät kuluvat siivillä, vaikkei mitään tapahdu. No, sain sentään pyörän pestyä, purjot ja palsternakat istutettua, siivottua vaatekaapit, luettua lehdet ja vähän kirjojakin, lenkkeiltyä, jumpattua, uitua, lepäiltyä vatsataudissa, nukuttua päiväunia, katsottua monia leffoja, soitettua pianoa ja nokkahuiluakin ja myös avauttua muutamaan kertaan työtiedostot - kuitenkaan tekemättä niille mitään. Kaivoin myös lankaa ja virkkuukoukun esiin, mutta eipä siitäkään oikein mitään tullut... mutta olipas hauskaa kokeilla. Nyt pitäisi olla kyllä akut niin latautuneet, että jaksaa taas työpaikalla lapioida kesälomaan asti.

Niinhän sitä tosin luulin viime viikon maanantainakin, jollion Vuokatista palatessani puhkuin keväistä energiaa. Naama kuitenkin venyi tunnistamattoman pitkäksi työtiedostoja avatessa ja niihin paneutuessa. Se oli varsin karu ja ristiriitainen tunne: Energiaa ja intoa olisi vaikka kuinka, mutta kun kaikki kiinnostus suuntautuu työnteosta poispäin... Pitäisi tarkemmin aina harkita tuota lomallelähtöä, kun sieltä paluun on niin kylmää kyytiä.

Kevät on kyllä tullut ja sen mukana pelottavan hyväntuulinen kikkailumieli. Huomaan mm. flirttailevani miehille ja ajattelevani outoja ja epätyypillisiä asioita kuten, että minun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota pukeutmiseeni ja yleiseen edustavuuteen. Lauantaina jopa vakaasti harkitsin meneväni kampaajalle.

Vähemmästäkin varoituskellot soivat: Jos tämmöinen peli jatkuu, niin huonostihan se jossakin vaiheessa päättyy.

Vuoden kiertokirjeet kaikille

Viiteryhmässäni ei ole paljon tapana lähetellä kiertokirjeitä sähköpostissa. Tätä puutetta kompensoi setäni 75-vuotias vaimo, joka lähettelee minulle kaikenlaista höpöä:
- On klassisia ja kliseisiä elämäntapaohjeita kuten tämä ja tämä
- Poliittisiakin kuten esimerkisi tämä eläkeikää käsittelevä
- Outoja: käsitaidetta
- Hauskoja: arvaa laulu
- Jopa terveysohjeita sydänkohtauksen ja aivohalvauksen varalle.

Okei, ei tässä ole koko vuoden saalis. Pikaisesti laskettuna niitä on tainnut tulla 28. Laittakaan halukkaat mailia, niin laitan tulemaan loputkin...

Lomatunnelmissa

Kävin edellisviikonloppuna Salossa hiihto- ja rentoutumisleirillä, joka sai kruunauksensa sunnuntai-iltapäivänä nähdessäni ennen kotiinlähtöä vielä hätäisesti Heidiä. Olin myöhässä ja Heidi oli sitten jo tilannut siiderin. No, minäkin sitten otin yhden ja vielä pari lisää, ja hauskaa olikin. Bussissa en pystynyt keskittymään lukemiseen vaan katsoin koko matkan uuden moottoritien likaisenharmaata reunavallia ja ajattelin yksinkertaisia ajatuksia kuten "elämä on tässä ja nyt."

Maanantaina lähdin Hyytiälään, jossa juhlittiinkin. Itse en ollut niin hulivilituulella, mutta valvottua tuli vähän. Ollaan Timon kanssa kehitetty vähän sellainen huonojen elokuvien kerho, ja nyt katsottiin Jörn Donnerin 69 - sixtynine. Se olikin kyllä tosi huono: tekotaiteellinen ja todella pitkästyttävä. Alun absurdius ei jaksanut naurattaa kauan. Ollaan kerhon puitteissa katsottu jo Levottomat 3. Se oli paljon-paljon parempi, vaikka oli sekin erityisesti näyttelijäsuorituksiltaan ja repliikeiltään harvinaisen epäuskottava. Seuraavaksi olen vähän suunnitellut, että kerhossa katsottaisiin katsoa Lukas Moodyssonin Reikä sydämessäni. Se on toisaalta joidenkin mielestä äärettömän hyvä elokuva. No, näe ja tiedä.

Hydessä saunoessa jätin avantouinnin tällä kertaa väliin, mutta miesten saunan avantoa vähän tarkkailin. Sieltä näet kuului kiljuntaa. Touhu näytti hyvin omituiselta. Myöhemmin kyselin, mitä siellä oikein oli menossa. Sain tietää miesten kehittämästä uudesta huvista, jossa avantoon laskeudutaan rappusia pitkin, mutta poistua pitää jään reunaa myöden ylös: Ensin käsiä käyttäen, ja jos se onnistuu, pelkkiä kyynerpäitä ja olkavarsia käyttäen. Lopulta yritetään pyristellä jäälle kuin pingviini ilman käsien apua ollenkaan.

Miehet on vähän omituisia.

Toisaalta - osa minusta haluaisi kokeilla sitä hetimiten.

Viikonloppuna ajattelin olla vaan ihan rauhassa kotona, mutta lauantai-iltana joskus puoli yhdeksän aikaan minut saatiin houkuteltua kapakkaan. No, ei se kovin vaikeaa oikeastaan ollut. Käytiin tsekkaamassa sellainen kuin Willi Väinö. Se on siinä U. Kalevaa vastapäätä. Alkuillasta oli ihan ok, mutta illan edetessä se alkoi täyttyä kolmekymppisistä, humalaisista junteista - enkä nyt siis tarkoita minua ja Siljaa. Enpä taida mennä sinnekään enää koskaan. Haluaisin löytää Helsingin keskusta-alueelta jonkun kivan baarin, mutta ei sellaista vaan taida olla.

Lauantai-ilta vei minut lopulta Lostariin katsomaan, miten sen loisto ja parhaat päivät ovat selvästi takanapäin. Lostari on vähän kakstonari ja nyt eletään henkisesti jo kakstuhatkymppii, sanoi joku läsnäolija osuvasti. Itse en ole koskaan erityisemmin pitänyt paikasta, vaikka onhan siellä tullut käytyä. On se toisaalta varmaankin siedettävin kaikista yökerhoista ja seura tietenkin ratkaisee. Jälkikäteen ajatellen on kyllä varsin outoa, että sinne on joskus jonottanut helposti tunninkin sisään. Launataina astelin yhdeltä jonottamatta sisään, ja varsinkin yläkerrassa meno oli aika laimeaa. Alakerran tanssilattia ja tungos oli entisellään. Siellä joku hyvin humalainen sönköttäjä kutsui minua helmeksi ja selitti, miten kaunis olenkaan. Se oli tietenkin kuin hunajaa korvilleni ja olin onnesta soikea - ennen kuin tajusin miten alas olenkaan vajonnut. Lähdin sitten pian kotiin juotuani vain vissyä.

Huomenna lomailemaan ja hiihtämään vesisateiseen Vuokattiin! No, ei haittaa. Loma on kuitenkin aina loma.